Ryömälän kartanon aika
 |
| Ryömälän entinen kartano, vihreä merkki |
Majuri Alexander Forss oli Ryömälän kartanon perustaja
Moni mouhijärveläinen ei ole kuullutkaan Ryömälän kartanosta tai virkistyskodista. Tässä artikkelissa kerron hiukan sen alkuvaiheista ja miten se saavutti jalansijaa kehittyvänä tilana. Tätä vaurauden aikaa kesti noin viisikymmentä vuotta, nyt siitä on jäljellä huvila kalliojyrkänteen päällä. Majuri Forss aloitti tämän tilan rakentamisen ja siitä kerron tässä, myöhemmin muista mielenkiintoisista henkilöistä ja historiasta Ryömälän vuoren juurelta.
Forss syntyi vuonna 1824. Hän aloitti tavallisena sotilaana Venäjän armeijassa, yleni upseeriksi vuonna 1845 ja erosi vuonna 1868 majurin arvoisena. Hän toimi adjutanttina, kansliapäällikkönä, tarkastajana ja lopuksi Porin tarkka-ampujapataljoonan Ikaalisten komppanian päällikkönä. Palvelusaikana hän jo omisti Karkussa maatilan.
Ryömälän kylässä Mouhijärvellä olevat tilat Esko, Iso- Nyppeli ja Vähä- Nyppeli tulivat myyntiin 1860- luvun lopulla ja siirtyivät Forss:in omistukseen. Lähteissä mainitaan hänen omistaneen koko Ryömälän kylän. Ryömälän kartano muodostui näin tilakauppojen kautta Forss:in ja seuraavien omistajien myötä. 1900- luvun vaihteessa torppareita oli parikymmentä aina Hämeenkyrön puolelle asti. Siksi Ryömälän kylässä sen aikaista suurtilaa komeine päärakennuksineen aloitettiin kutsua ”Ryömälän kartanoksi”. Viimeiset maininnat kartanosta lehdistössä olivat 1920- luvulla, jolloin torpparit olivat itsenäistyneet ja tila oli pienentynyt huomattavasti, lukuisien tilakauppojen myötä.
Forss oli innokas kehittämään tilaansa ja halusi olla kehityksen kärjessä myös maataloudessa. Vuonna 1871 Forss oli kutsunut valtionagronomin laatimaan tilalle viljelysuunnitelman. Valtionagronomi Karl Forsberg kierteli Ryömälän peltomaita, joita oli silloin 25 hehtaaria. Hän suositteli Forssille nelijakoista kiertoviljelyä, jossa pellot jaetaan neljään yhtä suureen osaan. Pelloista osa on vuorollaan kesantona, toinen syysviljalla, kolmas palko-, juuri,- ja rehukasveilla, sekä neljäsosa kevätviljalla. Piilonen mainitsee myös silloiset lääninkarjakot, jotka vievät kehitystä tiloilla eteenpäin. Forssin sanotaan olleen myös maidontuotannossa kehityksen kärjessä Sastamalan alueella (Piilonen 46, 56)
Satakunnan maanviljelysseura piti kokousta Porissa vuonna 1881 ja päätti seuraavat asiat: ”Päätettiin ostaa Herra Jorseliukselta Turusta seuraavat maanviljelyskalut, jotka asetetaan malleiksi Mouhijärvelle tilanhoitaja majuri Forss:in luokse: Kaksi Siorebro- auraa, kaksijakoinen tasanko- äes, piikki- äes yhdeksällä piikillä. Nämä kalut hankitaan heti ensi tilaisuudessa”. Maatalous oli Forss:ille tärkeä kehittämisen kohde, josta hän sai tunnustusta ja mainetta. Hän toimi myös Häijään karjamarkkinoilla Satakunnan maanviljelysseuran karjanäyttelyn palkintotuomarina. Kuitenkin ikää alkoi olla jo paljon maanviljelystöihin ja hän joutui sairauden vuoksi luopumaan tilanpidosta.
Forss oli naimisissa Loviisasta kotoisin olevan Carolina Bank:in kanssa. Tilan päärakennus rakennettiin 1883. Rakennukseen kuului iso ruokasali, keittiö, kuusi huonetta alakerrassa ja yläkerrassa olevat huoneet, sekä paljon erilaisia ulkorakennuksia maatalouden tarpeisiin. Nykyään päärakennuksesta on jäljellä enää osa ja muut rakennukset ovat purettu, vain kivijalkoja on jäljellä.
Kansanomaisena miehenä hän oli Mouhijärvellä myös pidetty ja kunnioitettu, siksi hänet oli valittu useiksi vuosiksi Mouhijärven kunnallislautakuntaan. Kunnallislautakunnan esimiehenä hän toimi vuosina 1873- 1878. Hän oli myös Mouhijärven edustaja Porin ratalinjauksessa 1880- luvulla, jolloin yksi linjaus oli radan rakentaminen Mouhijärven kautta linjana Häijää- Ryömälä- Siuro, joka ei kuitenkaan toteutunut.
Forss myi Ryömälän kartanon vuonna 1890 hintaan 80000 markkaa entiselle kaupunginviskaali kamreeri Nymann:ille. Hän vietti viimeiset vuodet Helsingissä, koska hän oli sairauden vuoksi joutunut myymään Ryömälän kartanon. Hän kuoli vuonna 1903.
Valokuva silloisesta kapteeni Forssista on valokuvauksen alkuajoilta, vuodelta 1864, jossa kuvassa oli Porin tarkka-ampuja pataljoonan upseereita. (Museoviraston kuvakokoelma) Toinen kuva on Forss:in rakentamasta päärakennuksesta, kuva on noin vuodelta 1900. (Johan Rosenlewin kuvakokoelma)
 |
| Ryömälän kartano vuonna 1900 |
Ryömälän kartanon seuraavia omistajia
1890 Karl Nyman ja Josefina Nilsson
Ryömälän kartanon perustaja Alexander Forss myy tilan kaupunginviskaali Karl Nymannille Turusta maaliskuussa 1890. Tilan kauppasumma oli 80 000 markkaa, joka vastaa nykyrahassa 410 000 euroa. Nyman oli naimisissa Josefina Nilssonin kanssa. Tietoja on heidän elämästään Ryömälässä on vähän, he omistivat tilan vain viisi vuotta.
1895 Volter Waltonen ja Olga Juslin
Seuraavaksi Ryömälän kartanon omistajaksi tuli Volter Waltonen vuonna 1895. Kauppasumma oli 87 000 markkaa. Waltonen tuli Jyväskylästä ja oli naimisissa Olga Juslinin kanssa. Vuonna 1896 Waltonen ilmoittaa Uusimaa lehdessä: ”Tallimiehet hoi! Raitis ja kunnollinen hevosenhoitoon tottunut mies saa paikan heti. W. Waltonen Mouhijärvi”. Waltonen toimi myös Suomen Eläinvakuutusyhtiön asiamiehenä, jonka toimialueena olivat hevosten ja nautaeläinten vakuutukset. Waltonen omisti tilan vain neljä vuotta.
1899 Allan Schauman ja Signe Sevon
Waltonen myi tilan vuonna 1899 agronomi Allan Schaumannille, joka oli ollut tilanhoitajana Kauniaisten kartanossa. Hän oli naimisissa Signe Sevonin kanssa, heille syntyi Ingrid tytär Ryömälässä vuonna 1899. Schauman on suomalainen aatelissuku, joka tunnettiin alkujaan sotilassukuna, mutta 1800-luvulta alkaen sen edustajat ovat tulleet tunnetuiksi lukuisilla muillakin aloilla. Schauman omisti tilan vain vuoden.
1900 Arthur Rosenlew
Seuraava Ryömälän kartanon omistaja oli Arthur Rosenlew, hän osti tilan vuonna 1900 Schaumannilta 130 000 markan hintaan, joka vastaa nykyrahassa 590 000 euroa.
Rosenlew ilmoitti palkollisten ja torppareiden työpäivän lyhentämisestä Aamulehdessä 01.08.1903. ”Ennen työ alkoi klo 5 aamulla ja päättyi klo 8 illalla. Nyt aletaan klo 6 aamulla ja lopetetaan klo 7 ehtoolla, paitsi kiireimpinä aikoina, jolloin tehdään työtä klo puoli 8 ip.” Silloin tehtiin todella pitkiä työpäiviä! Mielenkiintoista oli ajankohtaan nähden, miksi Rosenlew ilmoitti asiasta oikein sanomalehdessä?
Ryömälän kartanon torpparit haluavat itsenäistyä
Hämetär lehdessä vuonna 1904 oli uutinen: ”Torpparit tilan ostossa. Mouhijärvellä sijaitsevan Ryömälän kartanon 20 torpparia on pyytänyt kuntaa 70 000 markan takauksen, minkä suuruisen lainan he aikovat anoa valtiolta sanotun tilan ostamiseksi”. Senaatti hylkäsi torppareiden anomuksen vuonna 1905.
Mouhijärven kunta ostaa ison osan Ryömälän kartanosta vuonna 1906 hintaan 65 000 markkaa. Torpparit halusivat itsenäistyä ja maata tuli myös palstojen myyntiin.
Aamulehden uutisessa vuodelta 1906 kerrotaan kuntakokouksesta, jossa päätettiin Ryömälän tilaa koskevista asioista, koskien torppareiden tilojen palstoitusta ja itsenäistymistä. Kunnan ostaman maaomaisuuden isännöitsijäksi (toimitusjohtaja) valittiin Evert Nuutila Salmin kylästä 350 markan vuosipalkalla. Palstoittamiseen ja vuokraamiseen valittiin myös valiokunta, jota johti luutnantti Wahlroos. Palstoitus oli tarkoitus toteuttaa kahden vuoden aikana.
Kansalainen lehti vuonna 1907 kertoo uutisessaan Ryömälästä, jossa palstoja ovat ostaneet: ”R. Salonen, E. Heikkilä, A. Kaisaniemi, M. Ojala, T. Roka, W. Kivistö. W. Mattila ja O. Jutila.
Satakunta 28.10.1915 kertoo uutisessaan torppareiden (20 tilaa) itsenäistymisestä ja kymmenen lohkotilan myymisestä. Lohkomiset tapahtuivat vuosina 1906 ja 1907, jonka suoritti maanmittari. Kunnan valiokunta hoiti asiansa mutta yksi asia ei edennyt kymmeneen vuoteen. Tilojen kiinnittäminen eli lainhuudatus ei edennyt kymmenen vuoden aikana. Tämä aiheutti sen, että tilojen omistajat eivät saaneet lainaa tilansa kehittämiseen ja rakentamiseen. Siitä aiheutui suurta huolta ja vaikeutta normaalin elämiseen ja maanviljelyyn. Jostain syystä tämä asia ei edennyt byrokratian rattaissa.
Satakunnan lehden uutisessa vuodelta 1909 kerrotaan: ”Tilattomain maanhankinta. Mouhijärven kunta on anonut saada 40 000 markkaa suuruisen kuoletuslainan valtiolta Ryömälä nimisen maatilan kauppahinnan maksamiseksi, jonka tilan kunta on ostanut tilattomalle väestölle palstoitettavaksi”.
Näin pilkottiin Ryömälän kartano pieniin osiin ja sen torpparit saivat itsenäisen tilan, myös palstoja myytiin huomattava määrä kunnan ostamasta alasta. Ryömälän kartanon suuruus päättyi näihin maakauppoihin ja tilaan jäi jäljelle vain pieni osa peltoa ja metsää. Puutarhaviljely sai tämän jälkeen oman kukoistuskautensa Ryömälän tilalla.
Kivirappuset laivaväylälle
 |
| Kivirappuset |
Arthur Rosenlewin aikana rakennettiin Ryömälän kartanon jyrkkään kallioseinämään kivirappuset, joita oli 103 kappaletta. Työ on ollut erittäin vaativa pystyjyrkkään kallioon rakennettuna. Ne ovat edelleen hyvässä kunnossa, vaikka on kulunut yli sata vuotta niiden rakentamisesta. Tarkoituksena oli luoda kulkureitti kartanon piha-alueelta Tupurlanjärven rantaan. Kivirappusten rakentuminen ajoittuu vuosille 1900-1913, tarkempaa tietoa ei ole saatavilla.
Uotsola- Häijää- Siuro oli laivareitti vuosina1911-1926, silloin kivirappusten alapäässä oli matkustajia varten laituri. Moottori /höyryveneliikennettä on ollut Tupurlanjärvellä jo yli sadan vuoden aikana
Arthur Rosenlewilla on ollut myös oma moottorivene, todennäköisesti vene on ollut käytössä kivirappusten alapäässä olevalla laiturialueella. Moottoriveneen myynti-ilmoitus on ollut Tammerfors Nyheter:issä 06.05. 1914 hintaan 2000 markkaa. Veneen myynti on tapahtunut Rosenlewin myytyä kartanon Selänteelle.
Rosenlew myi Ryömälän tilan vuonna 1913.
Ryömälän seuraavat omistajat, jotka vaihtuvat edelleen usein. Miksi näin tapahtui, ei ole tiedossa. Omistajat Alexander Forssista alkaen tulivat eri puolilta Suomea, koulutettuja ja varakkaampaa väkeä. Emil Pentzinin jälkeen Laitakarit ostivat tilan ja perustivat siihen virkistyskodin, josta tarinaa seuraavassa osassa.
Historia varhaisemmista vaiheista Ryömälän kantatila Nyppelistä vielä hieman tietoa. Se oli esimerkiksi 1685 Porin läänin jalkaväkirykmentin luutnantin virkatalo, jonka asukkaan nimi oli silloin Johan Nybeli.
1913 Antero Selänne ja Allis Selänne os. de Pont
Agronomi Antero Selänne toimi Ryömälän kartanon isäntänä Rosenlewin jälkeen. Hän oli Mustialan maanviljelyopiston käynyt ja toimi aikaisemmin Långsjön maatalouskoulun opettajana ja johtajana. Ryömälään muutettuaan hänet oli valittu Mouhijärven maataloutuottajain yhdistyksen puheenjohtajaksi. Hänen vaimonsa oli Allis omaa sukua de Pont. Tämä aatelissuku on todennäköisesti lähtöisin Ranskasta. Allis:in isä Claes de Pont oli Kosken kartanon omistava aatelissukuinen herrasmies.
Vuonna 1915 Selänne osti Oskari Jutilan tilan Ryömälästä, torppa tuli näin takaisin emätilaan. Selänne osti myös Heinijärveltä 50 hehtaarin tilan lisämaaksi vuonna 1916.
Mielenkiintoinen uutinen Sosiaalidemokraatissa vuodelta 1916: ”Hyvän perunasadon seurauksia. Kokonaista viisi paria meni Mouhijärven Ryömälän talossa awioliittoon viime vuonna”.
Vuoden 1917 liikehdintä ja maatalouslakot olivat alkaneet kriisiytyä Mouhijärvellä ja koko Suomessa. Vaatimukset työ- ajan lyhentämisestä olivat työväestön puolella voimakkaat. Monet lakot ja riidat alkoivat suuremmilla tiloilla, koska suhteet isäntäväkeen olivat etäiset (Piilonen 432).
Selänne edusti maataloustuottajia ja puolusti voimakkaasti kymmenen tunnin työpäivää. Hän oli asioiden eturintamassa ja lakkolaiset ottivat hänet kohteekseen. Lakkolaiset olivat painostaneet Ryömälän kartanon työväen pois työpaikoiltaan, mutta Selänne hankki tilalle tilapäisen karjakon, jonka taas lakkolaiset hakivat pois kartanosta. Ryömälän kartanosta oli lohkottu itsenäiseksi tiloiksi 20- 30 torpparia vuosikymmen aikaisemmin, silti lakkoliikehdintä oli voimakas Selännettä kohtaan, koska hän edusti ”vastapuolta”.
Uusi Aura lehti uutisoi 21.5.1917, Selänne lähetti sähkösanoman senaatille: ”Suomen senaatin talousosasto. Helsinki. Sivultapäin tulleen painostuksen aikaansaama maatyöväen lakko Mouhijärvellä. Työnhaluiset pakotetaan uhkauksilla pois työmailta. Kaurankylvön aika parhaillaan. Lakkolaiset uhanneet sulkea telefoonin ja osuusmeijerin. Sangen vaarallista, jos hallitus näyttää olevansa voimaton. Mouhijärven maanviljelijäin liiton puolesta agronomi Selänne”.
Tilanne eskaloitui voimakkaasti, esimerkkinä asiasta tehdyt jutut Karjalan Aamulehdessä 27.5.1917. Selkkaus uutisoitiin useissa lehdissä koko maassa. Lehden artikkelissa tuodaan julki monenlaisia lakkolaisten uhkauksia. Piilosen mukaan porvarillinen lehdistö käytti Selänteen tilannetta ja lakkojen aiheuttamia vahinkoja esimerkkeinä olosuhteiden vaikeudesta. Selänne todella myi koko tilan näiden selkkausten vuoksi ja muutti pois Mouhijärveltä (Piilonen 435). Myynti-ilmoitus Tammerfors Aftonbladet 30.05.17
Vaasa lehti 26.5.1917 ”Ryömälässä vietiin karjakko kesken lypsyn ja kannettiin ulos ja vietiin kotiinsa”. Lakkolaiset ovat uhanneet vangita Ryömälän kartanon isännän agronomi Selänteen ja lähettää hänet Krestyyn (vankila Pietarissa), sen johdosta, että hän eräänä päivänä oli mennyt kartanolle kokoontuneen joukon keskuuteen revolveri kädessään varjellakseen itseään. Ryömälän kartanon pellot oli vielä kylvämättä, jotka lakkolaiset ovat uhanneet tulla kylvämään ja korjaamaan myös sadon itselleen.
Selänne myi tilan, karjan ja hevoset pois. Tilan makasiinin ja varastojen ovet lukittiin, sekä sinetöitiin. Selänne muutti pois, koska vaimon vaikean sairauden ja lakkolaisten uhkailut, sekä jatkuvat vierailut tilalla olivat aiheuttaneet asumisen mahdottomaksi Ryömälässä. Sanomalehdissä oli otsikoita: ”Kartano jää kylmilleen”. Agronomi Selänne myy tilan 1.6.1917 varatuomari Laitiselle Tampereelta. Selänne toimi tämän jälkeen Keski- Suomi lehden päätoimittajana.
15 10 1916 Kodin kuvasto huviksi ja hyödyksi. no 42 Antero ja Allis Selänne
Yliopistoväki heinänkorjuussa Ryömälän kartanolla
Tämä alla oleva tarina on vuodelta 1916 agronomi Selänteen ajalta Ryömälässä, jolloin yliopistolaisia tuli todennäköisesti Turusta (Turun Sanomien artikkelit) heinätöihin Ryömälän tilalle. Tarinat on kirjoitettu ”pakinan” muotoon.
Vahvistettuamme matkan rasituksista uupuneina jäseniämme vieraanvaraisen talon tarjoamilla nautinnoilla, kylvettyämme auringonpaahteessa ja Tupurulanjärvessä kasvoivat voimamme ja sen tähden virisi myöskin toimintahalumme.
Pettersson ilmaisi talon agronomi- isännälle (Selänne), että meidän käsivarsissamme voima pakahtuu täyttämättömänä ja etsii piakkoin purkautumismuotoja, jotka eivät ole sopusoinnussa meidän ”arvomme” kanssa. Me rupeamme pian kiipeämään puissa niin kuin oravat tai alamme teikaroida tuolla Ryömälän vuorella niin kuin siellä ammoin pesineet kontiot.
Tämä oli Petterssonin puheen esipuhe, jonka jälkeen hän johti sanansa itse asiaan. Jos esipuhe oli ytimekäs ja kaunis, niin puheen pääkohta oli samalla iskevä ja vakuuttava. Pettersson ilmaisi siinä ensin ylevin sanoin mielipiteensä työn arvosta aivan haltioituneena kuin voi vain sellainen mies tehdä, joka ei koko ikänään ole ehtinyt työn ääreen.
Sen jälkeen hän ryhtyi puhumaan siitä, miten yliopiston tulisi kunnioittaa työtä. Tämän korkeamman opinahjon tulisi tehdä kesää varten pieni lisäys lukujärjestykseen. Keltanokkien tulisi sen mukaan kesäisin hoitaa maalla lammas- ja karjapaimenten virkoja, jossa toisessa he samalla oppivat pitämään aitauksessa vallattomasti teiskaroivia aatteitaan. Lisäksi he voisivat heinäniityllä sekä elopelloilla hoitaa akkaväen kanssa keveämpiä askareita.
Vanhemmat civikset olisivat erinomaisia niittomiehiä ja maistereille sekä muille kandidaateille sopisi heinänkaato myöskin erinomaisesti ja he voisivat jo kenties hoitaa hevosiakin, varsinkin kun he ovat ikään kuin vihityt ohjailemaan ja pitämään aisoissa omia ajatuksiaankin. Tohtorit ja muut yliopistomme maallemme lahjoittamat kaunistukset voisivat auttaa pehtoreita ja isäntämiehiä varsinkin heinäseipäiden pystyttämisessä, sekä heinähaasioiden rakentamisessa. Se työ vaatii jo niin paljon huomiokykyä, sillä vähemmän oppia saanut ihminen voisi panna huonoheinäiseen sarkaan 20 seivästä, sekä iskeä sarkaan, jossa roteva apila rehevöi noin 10 seivästä. Minä vastustan kaikkia kesäyliopistoja ja akateemisia kesäkursseja. Kesäiset maanviljelystyöt muodostukoot opiskelevan nuorison ja vanhaison kesäyliopistoksi. Heinävainio ja ruispelto tehtäkööt kesäakatemian luentosaleiksi.
Tämän ponnen jälkeen esitti Pettersson toisenkin ponnen. Agronomi, antakaa meille hangot, sillä nyt me lähdemme auttamaan tuolla niityllä touhuavia heinänkorjaajia! Isäntä hymyili, hangot me saimme ja Pettersson etunenässä me marssimme heinänkorjuuseen rantavainiolle.
Heinäkorjuussa olimme sitten joka päivä, kunnes lähdimme Ryömälästä. Mielissämme monta hupaista muistoa astuimme taas (Mouhijärvi) laivaan, johon jo aikaisemmin olen lukijan tutustuttanut. Laiva ei ollut nyt lastattuna niin täyteen kuin Ryömälään tultaessa, eikä Pettersson tutkinut sen erikoisia etuja enään. Hän ei tavannut laivan matkustajain joukosta punaviiksistä matkustajaa, jota hän olisi voinut haastatella aluksen mieltäkiinnittäviä historian yksityiskohtia.
Mutta Petterssonin vaiteliaisuuteen oli syynä muukin kuin punaviiksisen matkustajan ja juttutoverin puute. Hänellä oli sisäisiä, syvällisempiä syitä tai oikeastaan vain yksi syy. Herra Pettersson ei kaupunkilaisena ollut tottunut syömään mansikoita suurempia määriä, joten Ryömälä asetti hänen matkalleen tehtäviä, joihin se ei ollut tottunut. Siitä johtui hänen vaitiolonsa ja mielensä masennus. Sen takia hän olisi ollut hyvin hiljainen herra, vaikka aluksella olisikin ollut punaviiksinen herra. Luultavasti hän olisi ollut synkeällä tuulella, vaikka laivan salongissa olisi lojuillut hirveän tarinanhalun täyttämä matkustaja, joka olisi tarinoinut höyrylaivan monista retkistä. Vasta Siuron laiturilla Pettersson avasi suunsa ja ryhtyi filosofoimaan. Ainoastaan ne viisaat miehet ovat olleet oikeassa, jotka ovat väittäneet, että ihmisen sielu on hänen vatsassaan, siellä se pesii ja piehtaroi! Jos ihmistä vaivaa pahoinvointi, jonka syynä tavallisesti aina on matka, niin hänen sielunsakin tulee synkäksi kuin muuripata. Hänen ajatuksensa ovat nokimustia, tulevaisuuden unelmat ovat kietoutuneet viheliäiseen mustaan varjoon ja kaikki auringonpaisteiset, ruusunpunaiset mielikuvat ovat haihtuneet. Näin hän lausui oman kokemuksensa nojalla.
Turun Sanomat 10.8.1916
1917 R. O Laitinen
Varatuomari Laitisen toimimista Ryömälässä ei ole tiedossani asioita, hänellä oli lakiasiaintoimisto Tampereella. Jossain vaiheessa tila myytiin Oskar Ränsille.
19XX Oskar Ränsi
Aamulehti 9.4.1921 kertoo maatilan kaupasta: ”Eilen tehdyllä kauppakirjalla on maanviljelijä Oskar Ränsi myynyt omistamansa Ryömälän kartanon Mouhijärvellä tirehtööri F. V. Pentzinille Oulusta. Vastaanotto tapahtuu toukokuun 1 pnä”.
1921 Emil ja Liisa Pentzin
Emil ja Liisa Pentzin saivat Ryömälän kartanon haltuunsa toukokuussa vuonna 1921. He muuttivat Oulun seudulta Ryömälään. Emil oli ylioppilas, jolla oli opintoja yliopistosta mutta ei tutkintoa, Liisa oli opettaja. Emil oli innokas suojeluskuntalainen ja hän osallistui Mouhijärvellä aktiivisesti ammuntakilpailuihin ja muuhun toimintaan. Hän oli perustamassa vuonna 1927 Autoliiton Tampereen osastoa, tästä voi päätellä, että heillä oli auto 1920- luvulla! Heidän elämästään kartanolla ei ole paljon kirjallista tietoa. Kuitenkin runsaasta ilmoittelusta sen ajan sanomalehdissä, saa kuvan aktiivisista tilahoitajista, jotka kehittivät kartanon toimintaa monipuolisesti.
Ilmoituksissa haetaan kotiopettajatarta, joka kertoo sen ajan sivistyneistöön kuuluvasta perheestä, sekä haluna asettua kartanomaiseen tasoon. Maan- ja puutarhanviljely, sekä majoitustoiminta olivat tilan tulonlähteet. Palkatulta puutarhurilta edellytettiin aika laajaa osaamista: ”Naispuutarhuri, tottunut lava- hedelmä, marja- ja kukkaviljelykseen, sekä keittiökasvitarhan hoitoon”. Tästä näkyy tuloksia myös lehti-ilmoituksissa, jossa kartanosta myydään erilaisia marjoja, esimerkiksi karviaismarjoja myytiin 50 litran erissä. Puutarha oli laaja ja monipuolinen. Maataloustöihin haetaan miestä ilmoituksessa, kuitenkin kartanon maa-alue on pienentynyt torppareiden itsenäistyttyä, viljeltyä peltoalaa oli 14 hehtaaria, jolloin sen merkitys on hieman vähentynyt.
Hevosenhoitoon haluttiin nuorukainen, hevosia on silloin ollut neljä, myös karjakkoa haetaan nykymittapuun mukaan pienelle karjalle. Keittäjän ja palvelijan työpaikat ovat olleet auki, osassa ilmoituksissa on maininta tarvittavista suosittelijoista, joiksi hyväksyttiin esimerkiksi suojeluskunta. Joissain ilmoituksissa oli myös suorasukaisesti ilmoitettu, että ”kommunistit älkööt vaivautuko” hakemaan paikkaa. Sisällissodan läheisyys ja voimakkaat reaktiot ovat edelleen lähellä Emil Pentzinin pitäessä Ryömälän kartanoa. Puutarhaan oli selkeästi panostettu ja se näkyi seuraavallakin omistajalla. Kartanolla oli myös ulkorakennuksia, joita tarjottiin myös vuokralle. Ilmoituksissa mainostettiin kauniita maisemia ja siihen aikaan upeita laiva ja auto yhteyksiä Siuroon, josta pääsi taas junalla eteenpäin maailmalle.
Liisa Pentzin kuoli Ryömälässä vuonna 1926, Emil Pentzin muutti lapsineen vuonna 1927 Viipuriin, jonka jälkeen tulivat Laitakarit ja perustivat virkistyskodin, josta kerron seuraavassa osassa. Ryömälän tilan ”kartano” määritelmä häivää tässä vaiheessa historiaa, se ei enää esiintynyt sanomalehdissäkään.
Ryömälän Virkistyskoti
Emil Pentzinin perheen muutettua Viipuriin tuli Ryömälän tila taas myyntiin. Toimeksianto oli annettu varatuomari Laitiselle Tampereelta. Hän ilmoitti Aamulehdessä ”Huvilatilan huutokaupasta” syyskuussa 1927. Koko tilan pinta- ala ilmoitettiin 67 hehtaaria ja peltoa 13 hehtaaria. ”Tilojen rakennukset käsittävät entisen Ryömälän kartanon päärakennukset ja ovat ne äskettäin uusitut, sekä ensiluokkaisessa kunnossa. Tilalla on metsää myytäväksi ja suuri puutarha”.
Kaarlo ja Alli Laitakarit ostavat tilan vuonna 1927 ja perustivat siihen virkistyskodin, jonka tarkoituksena oli tarjota erilaisiin elämäntilanteisiin ja lomailuun liittyviä palveluja. Terveyteen ja hyvinvointiin pyrittiin ruokatarjonnan, hieronta ym. palvelujen avulla, sekä korostettiin Ryömälän tilan ja ympäristön mahdollisuuksia erilaisiin aktiviteetteihin. Virkistyskodilla kävi myös keskieurooppalaisia kesävieraita viettämässä lomaa. He olivat varakkaita, hyvin toimeentulevia ihmisiä. He tulivat myös talvisin nauttimaan virkistyskodin palveluista
Virkistyskodin avajaiset
Paikalissanomat 24.5.1928 artikkelissaan ”Kirje Mouhijärveltä” kertoo seuraavasti:” Kuluvan toukokuun 26 päivänä avataan Virkistyskoti Ryömälässä Mouhiärvellä. Herrasväki Laitakari, jotka omistavat Ryömälän, ovat tämän virkistyskodin pystyyn panneet. Kaikin puolin käytännöllinen ja mukava on huoneusto. Huoneita on useammassa rakennuksessa. On yhteishuoneita ja yksityisiä huoneita, mikä vaan kutakin miellyttää. Terveyshoitoa on saatavissa, hieronnan ym. muodossa. Ajanmukainen ruokala ja muut mukavuudet on varattu. Matka Suoniemen pysäkille on 5 kilometriä ja jokapäiväinen autoliike Tampereelle on kilometrin päässä.
Ryömälä on kauneimpia tienoita, mitä on Satakunnassa. Salmin ja Tupurlan järvet, joita yhdistää viehkeä Salmin joki on talon vieressä. Venematkat Siuron pysäkille on virkistävät, sillä rantamat ovat kauniit. Uinti ym. urheilulle on runsas tilaisuus. Onhan tässä Satakunnan alppilassa muutaman metrin päästä rakennuksesta kymmeniä metriä korkea kallioseinä, josta alas järveen johtaa kallioon hakatut portaat, mutta sopiihan siitä ylös kavuta muutenkin, jos kynnet kestää.
Hauskat sannoitetut käytävät kiertävät taloa, joita reunustaa puuistutus ja niitten varjossa penkkejä, joilla jalkaa on mukava lepuuttaa. Mutta tuo talon pohjoispuolella oleva mäntymetsäinen korkea Ryömälänvuori antaa tälle paikalle ominaisen viehätyksen. Vuorelta on hurmaava näköala ympäristön viljaville seuduille ja laajemmallekin. Katsele tuolta kauniina leppoisana kesäiltana maisemia, niin varmaan tulet ajattelemaan, miksi tämä tienoo on ollut unhoituksessa, johan täällä katseleminen ihmistä virkistää.
Uusi Aura Turusta 22.5.1928 kirjoittaa seuraavasti: ”Ryömälän Virkistyskoti, joka avataan 26.5.1928 sijaitsee luonnonkauneudestaan kuuluisalla Ryömälän tilalla Mouhijärvellä. Koti on aivan järven rannassa, puutarhan ja metsän ympäröimänä. Kauniita kävelyteitä on monelle suunnalle ja on ilmasto erittäin kuiva ja terveellinen, koska tila sijaitsee korkealla vuoriperäisellä seudulla. Talon takana on korkea vuori, jolta on laaja näköala ja jonka etelänpuoleinen rinne tarjoaa kylmemmilläkin säillä lämpöisen ja suojatun oleskelupaikan. Uintiin ja kalastukseen on tilaisuus.
Koti tahtoo kodikkaissa ja rauhallisissa huoneissaan, etupäässä kesällä, mutta myös muinakin vuoden aikoina tarjota viihtyisän olinpaikan lepoa ja virkistystä tarvitseville. Oleskelu kodissa koetaan järjestää mahdollisimman kodikkaaksi. Hierontaa ja yksinkertaisia lääkekylpyjä voidaan tarpeen vaatiessa järjestää. Vuorokausimaksu on yksityishuoneessa 40- 45 mk (noin 14 euroa nykyrahassa), huonetoverin kanssa 30- 35mk, mutta pitempiaikaisesta oleskelusta myönnetään alennusta sopimuksen mukaan. Tarjoilusta huoneihin, samoin erikoisruokajärjestyksestä (diät) suoritetaan eri maksu. Kulkuyhteys kesällä on joko linja- autolla Tampereelta 35km päiväjunien saavuttua tai Suoniemen, Kuloveden ja Nohkuan pysäkeiltä, jonne pyydettäessä lähetetään hevonen tai auto vastaan”.
Vuonna 1935 Kotiliesi lehti järjesti 20:lle lukijoihinsa kuuluneelle perheenemännälle virkistysloman ja täysihoidon kahdeksi viikoksi Ryömälän Virkistyskotiin. Lehden toimittaja osallistui myös näiden emäntien kanssa lomalle Ryömälään ja sai näin paremman kontaktin lehden vakituisiin lukijoihin, joka vahvisti lehden linjaa lukijoiden suunnalta.
Työtä ja toimeentuloa
Lähialueen ihmiset saivat myös työtä ja toimeentuloa virkistyskodista. Laitakareilla oli paljon työväkeä töissä, 12-17 henkilöä kesäaikana, kiireisinä aikoina vieläkin enemmän. Työväki työskenteli virkistyskodin puolella, keittiöllä, tarjoilemassa, leipomossa, pyykkäreinä, siivoojina, hierojina ja kylpyjen antajina saunalla. Esimerkkinä ryömäläläisen perheen isä kuljetti hevosella vieraita junalle tai linja- autolle, äiti oli pyykkärinä talossa ja poika oli juoksupoikana virkistyskodilla. Lapset keräilivät myös kesämansikoita peltojen pyörtänöistä ja kävivät myymässä niitä kesävieraille. Talossa oli kaksi karjanhoitajaa navetalla ja vakituiset kirvesmiehet, rakentamassa ja korjaamassa talon rakennuksia.
Ryömälän kartanon aikaan edelliset omistajat olivat jo kehittäneet laajan puutarhan tilan ympärille. Virkistyskodin omistaja Kaarlo Laitakari oli ammatiltaan puutarhuri. Kukkasia kasvatettiin tien pohjoispuolella, jossa oli kaksi peltolohkoa. Porkkanaa, punajuurta, keräkaalia ja kukkakaalia oli sarka kaikkia. Laitakareilla oli avolava pakettiauto, joka oli A-mallin Ford vuosimallia 1930. Kerran viikossa hän vei kukkasia ja vihanneksia myytäväksi myös Tampereen toreille.
Virkistyskoti toimi Laitakarien aikana vuoteen 1939, jolloin talvisota syttyi. Omistus siirtyi Lydia Rautiolle, joka jatkoi majoitustoimintaa vielä joitain vuosia. Sota- aikana seillä oli majoitettuna evakkoja Karjalasta ja sodan jälkeen majoitustoimintaa oli vielä muutamia vuosia, jonka jälkeen rakennus on ollut huvilana.
 |
| Näkymä Piikkilänjärvelle kivirappusten yläpäästä |
