Häijään taistelu 1918

Häijään taistelu 1918

Tämä artikkeli on jatkoa Mouhijärven Joulu 2018 Salmi- Ryömälä taistelun kuvaukselle, vuorossa on toinen osa Häijään taistelu 31.3- 2.4. 1918.

Mouhijärven alueen taistelut alkoivat 31.3.1918. Sitä ennen taistelut Suodenniemellä ja Hämeenkyrössä olivat loppuneet. Tampereen alueen taistelut olivat kovimmillaan. Mannerheimilla oli pelkona, että punaiset pyrkivät vielä täältä lännestä murtamaan Tampereen saartorengasta. Mouhijärvi ja täältä etelään olevat alueet olivat punaisten hallussa.

 Valkoisten joukkojen komentaja oli Satakunnan ryhmän johtaja ruotsalainen eversti Linder ja punaisten joukkojen johtajana toimi virolainen matruusi Jan Tuckman. Valkoisten hyökkäys lähti 31.3.1918 Siurosta kohti Salmia. Ruotsalaisen majuri Lidholmin johdolla olivat Krsitiinan krenatööripataljoona ja Oulun kutsuntapataljoona. Salmin ja Ryömälän alueen raskaat taistelut kestivät kolme päivää, joista kerroin viime vuoden lehdessä.

Salmin taistelujen lisäksi Häijään taistelut olivat alkaneet myös 31.3 Porin pataljoonan yhden komppanian hyökkäyksellä Hämeenkyrön suunnalta Hahmajärvelle, josta oli tarkoitus jatkaa kohti Häijäätä. Eversti Linderillä oli tarkoitus lähestyä punaisia joukkoja Mouhijärvellä kahdesta eri suunnasta. Samana päivänä Häijään kylän laitaan oli ehtinyt myös pieni oululainen joukko, joka sai kuitenkin luvan vetäytyä yöksi takaisin Pakkasen kartanoon Hämeenkyröön. Kokonaisuutena Häijään taistelu oli varsin kova, sillä punaiset olivat varustautuneet hyvin ja kaivaneet itse varsinaisen kylän eteen juoksuhautoja, joissa puolustautuivat varsin sitkeästi. Valkoiset joutuivat keskittämään paljon joukkoja Mouhijärvelle, joita otettiin lisää Tampereen piiritysjoukoista.

Tämän artikkelin tiedot, sotilaiden ja siviilien kertomukset ovat pääosin Kansallisarkiston ja sen alaisten eri arkistolaitosten materiaaleista kerättyjä Häijään alueeseen liittyviä tietoja. Vuonna 1936 Suomessa on kerätty 1918 tapahtumista tietoja ja kertomuksia, niitä löytyy arkistoista myös entisen Mouhijärven alueesta. Olen saanut ison osan tietoja tähän artikkeliin liittyen Helsinkiläiseltä Aarne Korpi-Kyynyltä, joka on tutkinut 1918 tapahtumia vuosikymmeniä. Hänen sukulaisensa kaatui Salmin taistelussa.

Telefonogrammeja Siuron valkoisten esikunnassa. Tullut No 8. 29.3.18 Kello 17.  Tiedot Jumesniemen tiedustelijajoukolta                   

Meidän tiedustelijamme ilmoittavat, että Tupurlan kylässä työväentalolla sekä läheisissä taloissa noin 400 punakaartilaista, joita ahdistaa nälkä niin, että pienet torpatkin ovat pelon vallassa Häijään kylässä. Heillä 2 kpl kuularuiskuja ja 1 tykki harjulla.

Hahmajärven taistelu

Valkoisten joukkojen Porin Rykmentin ensimmäinen komppania oli sijoitettu Pakkasen kartanoon Haukijärvelle. Komppania sai 31.3 määräyksen hyökätä Hahmajärvellä olevien punaisten joukkojen kimppuun. Komppania saavutti kello viisi aamulla punaisten etuvartion ratsastajan. Punaiset olivat muodostaneet asemansa suojaisille kukkuloille. Kiivas taistelu kesti koko päivän ja punaiset saivat vielä lisäjoukkoja taistelujen aikana. Tuntemattoman punaisen sotilaan päiväkirjassa kuvaillaan taistelua: ”Tehtiin hyökkäys Hahmajärvelle ja Pukaran kylään ja lahtarit ajettiin pakoon. Kahakka oli kiivasta ja meidän pojat ampui, jolloin lahtarit olivat tuumineet, että Punikit on ylivoimaisia ja alkaneet perääntyä tuossa puoliyön aikaan”. Porin komppania vetäytyi yöksi takaisin Pakkasen kartanoon.

Kohti Häijäätä

Seuraavana aamuna Porin komppania sai käskyn hyökätä suoraan kohti Häijäätä, mukana oli myös joukkue oululaisia, jotka olivat tehneet aikaisemmin tiedusteluretken Häijääseen. Kiivas taistelu alkoi jo paljon ennen kylää, päivän aikana valkoiset saivat haltuunsa kylän pohjoispuolella olevat kukkulat. Häijään kylässä punaisten pääjoukko oli asemissaan esimerkiksi pelloilla olevien lantapatterien y.m. tekemiensä varustuksien suojassa. Porin komppanian päällikkönä toimi tohtori Åström, joka haavoitti vakavasti tarkkaillessaan punaisten asemia. Johdon otti sen jälkeen lehtori Rydman. Koska taistelut eivät olleet edenneet huhtikuun alussa Mouhijärvellä valkoisten toivomalla tavalla, otti eversti Linder Tampereen saartorenkaan taisteluista viisi komppaniaa lisää Mouhijärven taisteluihin, niistä kolme komppaniaa yhteensä 150 miestä, tulivat iltapäivällä 1.4.1918 everstiluutnantti Appelgrenin johdolla Häijään pohjoispuolelle, asettuen porilaisten vasemmalle puolelle.

Porin komppanian Rydman oli keksinyt sijoittaa konekiväärin erään sauna katolle, josta oli hyvä näkymä ja ampuma-alue Häijään kylään. Koko seuraavan yön makasivat miehet ketjussa hangilla kiivaan tulituksen vallitessa taukoamatta. Aamuun tultaessa oli useita kaatuneita ja paljon haavoittuneita. Koska valkoisten joukkojen Häijään valloitus ei edennyt täältä pohjoisen suunnasta, odotettiin Salmin suunnasta Kristiinan ja Oulun pataljoonien etenemistä kohti Häijäätä. Salmin- Ryömälän taistelut olivat kestäneet jo kolmatta päivää. 

Punaisen sotilaan päiväkirja kuvailee taistelua: ”Häijääseen pyydettiin meiltä apujoukkoja, jonne lähetettiin. Häijäässä oli taistelu käynnissä ja meidät ajettiin ketjuun eräälle aavalle pellolle, johon oli laitettu jonkinmoiset ampumakuopat. Silloin sitä oli taas rytinää joka jatkui myöhään pitkin yötä. Taistelu jatkui vihaisesti ja meikäläiset piti urheasti puoliaan”.

Oululaiset valkoiset muistelivat: ”Toisena pääsiäispäiwänä oli asema wielä ennallaan, sillä eroituksella, hyökättiin tietä myöden, joka wei Pakkasesta suoraan Häijään kylään. Kiiwaassa ammunnan pauhussa kului tämäkin päiwä ja seuraawa yökin. Tykkituli sentään aika wähiin supistui, meidän tykkimme waan toisinaan jymähti, punaiset eiwät kuin puolisenkymmentä kertaa jymäyttiwät”

Toinen ja Kolmas taistelupäivä Häijäässä

Huhtikuun toisena päivän aamulla Häijäässä rintaman vasemmalla sivustalla havaittiin kristiinalaisten valkoisten joukkojen lähestyvän, jotka tulivat Salmin alueen taistelusta. Kello kaksi iltapäivällä olivat Häijään pohjoispuolella Porin rykmentin komppania, eversti Appelgrenin kolme komppaniaa ja muita pienempiä ryhmiä valmiina, lisäksi Kristiinan ja Oulun pataljoonat itäpuolella laajalla alueella Häijään ympäristössä. Näin suurella joukolla valkoisten puolella aloitettiin Häijään valtaus. Punaisten joukkojen määrää ei ole tiedossa, kuitenkin vielä satoja miehiä heilläkin, koska ennen Mouhijärven taistelujen alussa arvioitiin punaisia olleen aseissa tuhannen miestä ja muutama nainen. Voidaan eri joukkojen määrästä päätellä, että Häijäässä käytiin kyseisenä iltapäivänä aika mittava joukkojen välinen taistelu, jopa yli tuhanteen mieheen osallistuneita.

Eräs valkoinen sotilas muistelee Häijään taisteluja. ”Sain ampumasuojaani odottamattoman vieraan. Wihollisen puolelta kovassa luotisateessa tulee vanha tuttu opettamani Miira niminen setterikoira, kotoisin Kauniaisten kartanosta Suoniemeltä. Ihmeellistä, mikä hänet tänne johdatti ja minut löysi. Paneutui tyytyväisenä viereeni maata välittämättä kovasta ampumiset mitään. Kiväärin patruunahylsyistä lähtevä ruudin haju pani nokan tuhisemaan. Isäntänsä oli jo sodan alussa poistunnut kotoaan ja koiraa minä en ollut tavannut pariin päivään. Kylään hyökäyksessä kulki takanani ja yöpaikassa Mouhijärven pappilassa huvitti miehiä tuomalla pyydettyitä esineitä, lakkia, saappaita sen omistajalle”.

Vääpeli Matti Pero Kauvatsalta muisteli Häijään taisteluita. Huhtik 1. pnä aamulla kuului ”Ylös pojat tappeluun. Punikit vetäytyneet Häijääseen, vartovat meitä. Walmiina lähtöön”. Satulaseppä Rimpinen, jonka mökin lähistöllä kovimmin oteltiin, kertoi punaisten aikaisemmin kaivaneen ampumahautoja n. 150 - 200 m etäisyyteen pellolle hänen asuntonsa ja Rouhun (Alanen) talon väliin. Paikalle tultuamme totesimme ukon antama tieto oikeaksi. Saimme vastaamme mitä kiivaimman konekivääri- ja kivääritervehdyksen. Toinen konekiväärimme sijoitettiin erään saunan katolle, josta Lauri Vanhakartano miehineen piti huolen edessä pellolla oleviin varustuksiin ja kylään, mitä näkyviin tuli. Ensimmäinen konekivääri otti asemansa kylään johtavan tien poskeen luutnantti Santzin komennossa, joka kohta alussa haavoittui jalkaan polvesta poikki. Kohta tämän jälkeen kaatui ryhmänjohtaja Saarikallio. Sanoi vaan: Minuun sattui. Hän oli liika uhkarohkea liikkuen avoimesti ”Rasputiinia” laulellen luotisateessa. Taistelun edellisenä iltana rakensin itselleni n. 10 metriä Rimpisen mökistä kiviaitaan mukavan ampumapesäkkeen, missä oli mukava istua ja nähdä eteensä, näköala kun oli laaja. Välillä kun ampuminen alkoi maistua puulta pistäydyin Rimpisukon kanssa pakinoimassa nykyajan hullutuksista. Ukko oli valinnut turvapaikakseen lattian alla olevan perunakuopan. Puutettaan miekkonen valitteli ja samalla suurta perhettään, joka nousi jo muutaman yli puolen tusinan. Itseään kyllä syytti, kun vanhalla iällään tuli mennyksi naimisiin nuoremman kanssa. Kahteen päivään ei sanonut ruokaa nähneensä, eikä piilostaan poistuneen. Sen kyllä yläpuolella arvasi mukulain porusta ja ylöspäin tulevasta löyhkästä. Pyysin warusmestarin toimittamaan poloisille jotain syötävää ja hän lähettikin patruunalaatikollisen leipää ja suolattua lihaa. Pahalta tuntui, kun raukat pääsivät ruokaan käsiksi ja syömisen jälkeen kova jano. Ukko ei kuopastaan lähtenyt. Meidän oli hankittava sankollinen vettä ensiapuun. Mökkiin tulee lämmittelemään rohkea konekiväärimies Yrjö Koskinen istuen penkille selkä vihollista päin, minun nojatessa uunia vastaan. Samassa tulee Kurki, joka ketjussa oli vajonnut syvään ojaan kastuen läpimäräksi, alkoi ukon kiellosta huolimatta sytyttää tulta uuniin. Mutta tuli ja leimaus. Luotia alkoi heti tulla vallan satamalla. Koskisen jalkansa välissä pitämänsä kiväärin piipun poikki epämuodostunut luoti ponnahtaa seinästä takaisiin pyörien lattialla. Koppaan sen kouraan, mutta äkkiä heitin sen, tulikuuma kun oli. Samassa horjahtaa Kurki. Koettaa pysytellä pystyssä kivääriinsä nojaten. Luoti lävistänyt rinnan. Koskisen kanssa alan raahata miestä ulos pirtistä. Ihme oli, että pääsimme ehein nahoin täältä ulos, sillä porstuan seinät ammuttiin seulaksi takanamme, kiitos yliampumista. Saimme kuin saimmekin Kurjen sanitäärien huostaan.

Kalle Kaapeli Siikaisilta kertoo, kun punaiset vetäytyivät Häijääseen ja valkoiset joukot lähestyivät kylää. ”Täällä pataljoonan komentaja pakotti Kallen pistoolilla uhaten lähtemään tietä pitkin kylään sanoen, että kylä oli selvä punaisista. Kalle lähti syöksyen eteenpäin saaden koko ajan oikealta ankaraa tulta. Onnellisesti hän pääsi ensimmäisien talojen vaiheille, mutta siellä edessäpäin näkyi tulevan vastaan pari punakaartilaista. Nämä eivät joko huomanneet tai sitten luulivat Kallen omaksi miehekseen. Joka tapauksessa he menivät läheisen rakennuksen päätyyn ja alkoivat kiikaroida valkoisiin päin. Kalle meni saman rakennuksen toisesta päädystä ohitse pelko sydämessä. Hänen oli käsketty mennä Rouhun (Alanen) taloon, missä oli kaksi päärakennusta. Onnellisesti Kalle selviytyi Rouhun pihaan. Toisen rakennuksen ikkunoista katseli miehiä ulos. Kalle meni sisään, jolloin sisällä olleet miehet tulivat kättelemään sanoen: "Tulipa toisenkin puolen miehiä.” He kertoivat, että punaiset olivat ketjussa lähellä riihen luona. Sen vaiheilla punaiset taluttelivat hevosiaan. Kalle otti talosta vaatteen, jonka sitoi aisapuuhun ja työnsi ullakolta savupiipun juuresta “lippunsa” ulos. Kohta tämän jälkeen punaiset alkoivat ampua lujasti taloa kohden. Kalle tuli alas ja yhdessä isännän ja tämän seurana olleen sähkömonttöörin kanssa mentiin toisen rakennuksen permannon alle, missä jouduttiin olemaan noin puolisen tuntia ennen kuin valkoiset osastot saapuivat. Kerrottiin, että Kallen saapuessa oli tarha-aidassa ollut pari punaisten ratsuhevosta sidottuna. Kova kiire heillä oli tullut, koska heidän reppunsa, palttoonsa ym. tavaransa oli täytynyt jättää. Pakokauhu oli syntynyt siitä, että valkoinen lippu ilmaantui yhtäkkiä kylään. Punaiset luulivat kylän toisen puolen olevan jo valkoisten miehittämänä. Palkinnoksi teostaan Kalle sai kolmen vuorokauden loman. Komppanian miehet olivat kuitenkin vihoissaan pataljoonan komentajalle sen takia, että Kalle oli näin määrätty surman suuhun”. 

Valkoisen sotilaan muistelmat. ”Sitten hyökättiin uudelleen Mouhijärven Häijääseen. Punaisilla oli siellä vahvat asemat. Valkoisten oli hyökättävä suoraan punaisten asemia vastaan vajaan kilometrin pituisen aukean kautta, jossa ei ollut muuta suojaa kuin keskellä muutamia lantapattereita. Aukea laski vielä punaisiin päin, joten heillä oli erinomaiset asemat. Noin kymmenen metrin pituisilla syöksyillä edettiin aukean poikki. N. 50 – 60 metrin päässä punaisten asemista oli vielä aita, joka oli ylitettävä punaisten kiivaassa tulessa. Valkoisia haavoittuikin tällä aukealla hyvin paljon. Kun aita oli ylitetty, lähtivät punaiset pakoon. Punaisilla oli hyvin varustetut asemat metsän reunassa aukean laidassa. Kivistä ja haloista oli tehty lujia pesäkkeitä, joissa oli kattokin. Siellä oli oleiltu varsin mukavasti, sillä muutamissa oli höyhenpatjojakin. Komppania yöpyi sitten taistelun jälkeen Mouhijärven pappilassa”.

 

Alikersantti Nikolai Latva-Pukkila kuvailee matkaa Salmin taistelusta Häijääseen. ”Nyt olimme jälleen jääneet joukostamme. Saimme juosta aika kyytiä, mutta saavutimme ennen Tupurlan kylää. Päästyämme kylän aukealle oli omat joukkomme meitä vastassa. Porin rykmentin miehet antoivat meille ankaran tulen, luulivat meitä punikeiksi. Oli nimittäin tarkoitus, että saarretaan punaiset tässä kylässä ja porilaisten oli tarkoitus kiertää eteen, ettei punaiset olisi voineet paeta, mutta he ehtivät liian myöhään ja näin tuli sitten erehdys, joka kuitenkin pian saatiin korjatuksi, kun ehdittiin antaa tunnusmerkit joukostamme. Ei onneksi sattunut tässä kahakassa kuin yksi mies vähän haavoittui, vaikka oltiin aavalla maantiellä ja ryhmärivistössä, mutta kyllä siinä pian oltiin ojassa.

Saavutimme kuitenkin punaiset kylän laidassa. Kyllä siinä lujasti mentiin perätysten. Saimme tässä takaa-ajossa 5 hevosta ja täysi ammuskuorma ja paljon muuta tavaraa, kun eivät ehtineet viedä mukanaan, kun kiire oli. Pysähdyimme vähän eräässä talossa ruokailemaan, niin tällä välin olikin punaiset ehtineet pureutua maastoon ja laittaa asemia. Me pahaa aavistamatta menimme eteenpäin, kun äkkiarvaamatta laukesi ankara tuliryöppy meitä vastaan, ja saimme taasen kaksi vuorokautta ottaa lujasti yhteen. Asemat olivat meillä kehnot ja sen vuoksi haavoittuneita tuli runsaasti, joku hevonenkin tässä kuoli.

Minä ohjasin kuularuiskumme erään asunnon pihalle. Kuulia tuli että ropisi, mutta meillä oli onni, ei sattunut kellekään. Tästä asunnosta oli aivan äskettäin lähdetty, merkeistä päätellen oli väki ollut punaisia. Lehmä yksin ynisi navetassa, oli raukka sinne jäänyt ilman hoitoa ja ruokaa. Me annoimme lehmälle ruokaa ja aloimme hoitaa niin kuin asiaan kuuluu. Lauri Tasanko osasi lypsää ja niin saimme maitoa oikein tarpeeksi asti, sillä lehmä oli aivan täydessä maidossa.

Torpan takalla keitettiin kahvit löytämistämme aineista. Tuvassa oli iso muuri. Se oli samalla hyvä suoja, sillä kuulia tuli usein seinän läpi tupaankin. Olimme tässä nyt kaksi päivää ja kaksi yötä. Olimme muuten hyvin ahtaassa paikassa likellä vihollisten linjoista. Kun oli lähdettävä ulos kartanolta, oli kuljettava konttaamalla ojaa myöten metsän suojaan, muuten oli varma kuulasade niskassa. Kuularuiskumme oli asemissa erään rakennuksen nurkalla. Siinä oli aina parivartio pitämässä tulta tarpeen vaatiessa, toiset voi tuvassa ladata ruiskunauhoja. Kyllä tässä oli koko Kristiinan pataljoonan toinen komppania ja sen kuusi kuularuiskua. Kerron tässä vain parhaiten siitä, mitä omalla ruiskulla tehtiin.

Kunnes kolmannen päivän aamulla 2. p. huhtikuuta saimme käskyn, että on hyökättävä ja niin oli punaisten Häijäästä lähdettävä ja ajoimme punaisia takaa Karkun asemalle asti. Nyt otti konekiväärimiehet kovan otteen, kuularuiskut rekeen ja ajamaan ja kun oli päästy niin likelle, että oli hyvä ampumamatka, silloin ruiskut reestä ja päästettiin jokin sarja. Tätä tehtiin useaan otteeseen, että olimme jo noin runsaan kilometrin edellä ketjusta. Jos punaiset olisivat olleet oikein tietäviä, olisivat voineet meidän suolata kaikki, kun olimme aivan ringin keskellä kuin hevosen kenkä, kylläkin se olisi ollut verinen ottelu molemmin puolin”.

Valkoisen sotilaan muistelua vedenhakumatkalta. ”Kun kerran ryhmäni makasi Häijään taistelussa asemissa pääsemättä etenemään, tuli miehille jano kovasta juoksemisesta ja he rupesivat keskustelemaan, mistä saisivat juotavaa. Ehdotin silloin heitä hakemaan lähellä sijaitsevasta kaivosta. Tämä oli kuitenkin kiivaassa kivääritulessa varsin uhkarohkea yritys, eikä kukaan miehistä uskaltanut ruveta siihen. Lopulta käskin antaa ämpärin ja lähdin menemään kaivoa kohti. Kun pääsin sen reunalle, heilautin astian korkealle ilmaan näyttääkseen, miten kaivosta vettä otettiin, mutta siinä samassa tuli konekiväärisuihku kohti ja meni suoraan toisen käsivarren läpi silpoen sen aika pahasti. Painuin maahan mitä kiireimmiten ja lähdin pyrkimään ensi tilassa johonkin sitomispaikkaan. Tämä vamma oli niin paha, että se pidätti minut enemmistä taisteluista, joten sotaretki loppui tähän vedenkantomatkaan Häijäässä”.

Häijään edustalla olevan taisteluketjun reservi ja Kristiinan pataljoonan esikunta majailivat pienessä torpassa lähellä maantietä. Ne miehet, joilla oli siihen aikaa, nukkuivat toisiinsa nojaten mökin lattialla istuallaan; luutnantti Manninen pöydän ääressä käsiinsä nojaten. Hänen lähettinsä kävi yön kuluessa ketjun oikealla siivellä vaihtamassa miehistön ja tarkastamassa etulinjat, huomaten kaiken olevan kunnossa

Huhtikuun 2. päivänä ratkaistiin Häijään taistelu.

Valkoisen sotilaan muistelmista. ”Päivällä oli joku valkoisten partio nähnyt, että vasemmalla siivellä rintaman selkäpuolella on joukkoja. Lähetettiin partio ottamaan miehistä selvää, mutta se tuli takaisin niine hyvineen. Vänrikki Manninen lähti sen jälkeen minun ja Israel K:n kanssa tilanteesta selvää ottamaan. Me kahlailimme syvässä lumessa metsiä kierrellen perille ja rintaman takana kunnaalla olleet miehet olivatkin vain Oulun II rintamakomennuskunnan miehiä. Heiltä sai vänrikki Manninen tietää, että Kristiinan pataljoona tekee juuri saartoliikettä vihollisen selän takana. Meille tuli silloin kiire, sillä meidän ketjussamme ei saartoliikkeestä tiedetty mitään, joten oli vaara tarjolla, että saartoliikettä tekevät miehet joutuvat tulemme alaisiksi. Toverinamme ollut I. K. sai lähteä samoja jälkiä kuin oli tullutkin viemään ketjuun sanaa kristiinalaisten saartoliikkeestä ja Manninen ja minä oikaisimme vihollisen tulen alaisena puoli kilometriä leveän laakson yli omaan ketjuumme. Oli se uhkarohkea matka kuulien korvissa lakkaamatta vinkuessa, mutta perille sitä ajoissa saavuttiin. Ketjussamme oli huomattu kristiinalaisten ketju vihollisen selän takana ja luultu heitä vihollisiksi; ampuminen oli jo käynnissä. Mutta kun miehemme saivat tietää asian oikean laidan, suunnattiin tuli vain vihollisen silmille”.

Porin rykmentin muistelmissa kuvataan Häijään taistelun loppua: ”Mahtavassa lumessa kahlasivat miehet sellaisella innolla, että vihollinen väsähti, jolloin sille tuotettiin tuntuvia tappioita” Saunan katolla olevasta konekivääristä suunnattiin niittotuli vihollisen ketjuun jalkaväen tehdessä hurraa-huutojen raikuessa hyökkäyksen Häijään kylään, josta vihollinen epäjärjestyksessä pakeni, jälkijoukkojen asettuessa tuon tuostakin tekemään vastarintaa. Pakenevaa vihollista tulitti mainittu saunakatolla oleva konekivääri omien miesten yli, joten hyökkäys- ja tuliteho tuotti näkyviä tuloksia; siellä täällä, teillä ja pelloilla, oli kaatuneita vihollisia”.

Antti Ollila Rienilästä on kuullut, että heidän talon katolle nostettiin valkoinen vaate merkiksi, että punaiset olivat poistuneet alueelta. Se näkyi tiedoksi Tupurlan ja Salmin suunnan joukoille. Heidän talossaan majoittui taistelujen jälkeen valkoisen Turun komppanian miehiä.

Tappiot

Punaisen sotilaan päiväkirjassa kuvataan 2.4 tapahtumia: ”Taistelu jatkui yhä kiivaasti. Lahtarit olivat ylivoimaiset, ketjut heillä oli vankat. Silloin meikäläisten oli lahtareiden ylivoiman tähden peräännyttävä. Peräännyttiin Tyrväälle. Punaisilta kaatui paljon miehiä..”.

Useassa eri lähteessä kerrotaan juuri Häijää taistelujen lopusta, jossa punaiset perääntyvät Uotsolan ja Karkun suuntiin. ”Muuten lahtarit näyttivät käyttävän kuularuiskujaan, hevosilla ajoivat pitkin tietä, ruiskut reessä ja siitä ne laskivat oikein rutosti, hiihtomiehet ampuivat konekiväärillä”.  ”..Takaa-ajossa niittivät konekiväärimme joukottain perääntyviä punaisia maahan”. ” Tässä taistelussa näin omin silmin kuinka pakenevia punaisia kaatui kuin heinää”. Onko näissä eri sotilaiden muistelmissa osa selitystä, kun eversti Linderin ilmoitti yli sadan punaisen kaatuneen Mouhijärven taisteluissa. Häijää ympäristöineen on erittäin avonaisia suojattomia peltoaukeita. Nämä tappiolukemat ovat kyseenalaisia ja vaativat lisää tutkimusta.

Valkoisten joukkojen ja venäjän armeijan upseeri Everstiluutnantti Appelgren haavoittui Häijäässä. Hän oli viimeksi haavoittunut Venäjän ja Japanin sodassa Porth Arthurissa. Hänen tilalleen tuli vänrikki A. Manninen. Porin rykmentin tohtori Åström haavoittui myös Häijäässä. Häijään taistelut vaativat kummaltakin osapuolelta useita kaatuneita ja paljon haavoittuneita. Tappiot ovat laskettavissa kymmenissä sotilaissa. Valkoisten haavoittuneita hoidettiin ensiavun jälkeen Siuron ja Hämeenkyrön kenttäsairaaloissa. Punaisilla oli ainakin Häijään Wahlroosilla oma ensipu.

Häijäässä kerrottiin, että punaisen ristin sisar Gadolin oli edellisten päivien taisteluissa osoittanut suurta rohkeutta ja muun muassa tahtonut sijoittaa ensiavun sotilaille melkein aivan tulilinjalle. Tämä oli täytynyt estää siksi, että punaiset joukot eivät voisi syyttää punaisen ristin lipun väärinkäyttämisestä. Linderillä oli syytä antaa hänelle tunnustusta rohkeudesta ja alttiudesta auttaa. Sisar Gadolin palkittiin Mannerheimin myöntämällä kunniamerkillä.

”Orjatsalon joukko”

Orjatsalon nimellä kulkenut joukko punaisia murtautui Tampereen taistelujen saartorenkaasta. Tämän joukon kooksi eri lähteissä arvioidaan olleen 300-800 henkilöä ja jopa sata hevosta, liikkuen nopeasti hevosvetoisena kolonnana ja vahvasti aseistettuna konekiväärein. Reitti kulki Näsijärven, Hämeenkyrön Haukijärven kautta Häijääseen ja sieltä omiensa puolelle Kuloveden itärannalle. Pakkasen tienhaarassa tämä joukko surmasi mouhijärveläiset Ala-Napan ja Tarkkasen, jotka olivat siellä vartioimassa.

Orjatsalon joukko, joka Tampereen piirityksestä pääsi pakenemaan tullen Hämeenkyrön Pakkaselta Häijääseen 7/4 kello 1 yöllä. Häijäässä ei ollut kuin yksi ryhmä suojeluskuntalaisia vahdissa, jotka hälyytettyinä menivät asemiinsa Yli-Sarkin talon luokse, saatuaan tiedon joukon tulosta Hämeenkyrön tielle asetetun vahdin kautta. Punaisten suuren ylivoiman vuoksi (noin 800 miestä), perääntyi tämä ryhmä kuitenkin Uotsolaan, ammuttuaan kiväärinsä makasiinin tyhjäksi. Mainittu Orjatsalon joukko sai paikkakuntalaisten mieliin masentavan vaikutuksen, koska taistelujen jo laannuttua luultiin tilanteen selvinneen.

Paavo Noukka muistelee Salmissa vuonna 1936 kerätyssä aineistossa. ”Orjatsalon joukkojen tullessa oli kertoja Siurossa vartiohommissa. Täällä luultiin Orjatsalon joukon tulevan Tampereelta päin ja miehet komennettiin Korvolaan. Häijäässä oli Tiaisen talossa eräs valkoinen tiedustelija jäänyt hevostaan hoitamaan. Tiaisen isäntä oli välskäri. Kun Orjatsalon joukko tuli aamulla, ottivat he tämän valkoisen ratsumiehen mukaansa, ampuen hänet Tupurlanjärven rantaan. Tiaisen isäntää ammuttiin jalkaan hänen paetessaan talosta ikkunan kautta. Tupurlan kylässä Tomilta otettiin eräs valkoisten kyytimies mukaan, mutta hän pääsi kuitenkin pakoon myöhemmin. Tämä joukko jatkoi talvitietä Nohkuan kautta Kuloveden taakse omien joukkojensa mukaan”.

Häijään taistelu

Häijäässä taistelevat valkoiset joukot olivat pääosaltaan pohjanmaalta ja Oulun seudulta. Mukana oli myös ruotsalaisia johtamassa ja asiantuntijoina, myös Saksassa jääkärikoulutuksen saaneita oli taisteluissa. Mouhijärveläisiä oli todennäköisesti vain muutamia. Punaisten osalta suurin osa oli Etelä- Suomesta ja mouhijärveläisiä oli todennäköisesti ainakin kymmeniä, koska täällä oli punaisilla ennen sotaa pari komppaniaa asepalveluksessa. Venäläisiä oli todennäköisesti muutamia, hekin olivat yleensä asiantuntijoina. Taistelut täällä käytiin paikkakunnan ulkopuolelta tulleilla joukoilla. Paikallisväestö väisti taistelut pakenemalla tilapäisesti lähialueille, paljon oltiin suojassa perunakellareissa, metsissä ja muissa suojissa. Sisällissodan mouhijärveläiset kuolonuhrit tulivat pääosin punaisten surmaamina ennen taisteluja olleella ajanjaksolla ja valkoisten surmaamina taistelujen jälkeen.

Häijään taistelujen jälkeen seuraava isompi taistelu käytiin Lampisilla ja pieniä kahakoita Mouhijärven länsiosassa. Taistelu sen jälkeen siirtyi Karkkuun.

Pyrin tutkimaan ja keräämään aineistoa, jotta tapahtumista saataisiin vielä tarkempaa tietoa ja kuvaus myös nykyisille, sekä tuleville sukupolville.  Jos tiedät tai sinulla on kirjallista tietoa asioista ota yhteyttä. historiaahermala@gmail.com

KM Jari Mäkelä