Mouhijärveltä lehtiartikkeli vuodelta 1866

 

Sanomia Tampereelta vuodelta 1866 kertoo mielenkiintoisia asioita Mouhijärveltä. Pitäjänkokouksessa suunniteltiin kunnallishallituksen perustamista ja palkkaa maksettiin asiamiehelle lainamakasiinin jyvistä. Tämä komea yli 150- vuotias makasiini on edelleen Selkeentiellä. Lukutaidon puutteesta oltiin huolissaan ja kansakoulun perustamista ajateltiin, joka sitten saatiin aikaiseksi vuonna 1879. Kirkkomme oli tuolloin uusi, jonka rakentamiskustannukset olivat nykyrahaksi muutettuna noin 620000 euroa, ei vaikuta kovalta summalta rakennuksen kokoon verrattuna. Pitäjän väestöä oli yli 8000- henkeä, silloin siihen kuului myös Suodenniemi ja Lavia. Lopussa toteamus väestöstä: ”, jos tästä väestöstä on hukansyöpiä, niin on uutteriakin työntekiöitä, toivottava vaan olisi, että taiteellista sekä käytännöllistä viisautta opittaisi”.

 

Mouhijärveltä. Viime helmikuun 11 päivänä pidettiin pitäjämme emäkirkossa läänin herra kuveröörin Kreivi Greutzin läsnä ollessa pitäjänkokous, jossa tuumailtiin kunnallishallituksen hankkimisesta ja päätettiin tehdä anomus saada valita tähän toimeen asiamieheksi joku virkamiehistä, jolla on ylöskantua pitäjästä ja myös sille palkkaa pitäjän lainamakasiinin kasvujyvistä. Lukukinkeriessä, joita jo on pidetty osiksi, on havaittu, että kansan lukutaito on paljon puuttuvainen, tämän puutteen poistamiseksi olis kansakoulu tarpeellinen, sen kyllä jokainen huomaa, mutta mistä varoja saadaan? Emäkirkkomme, joka seitsemän vuotta sitten valmiiksi saatiin maksoi 141,200 markkaa ja sen jälkeen on usioita katovuosia kohdannut paikkakuntaa. Pitäjämme väestö viime vuoden lopulla nousi 8558 henkeen, jos tästä väestöstä on hukansyöpiä, niin on uutteriakin työntekiöitä, toivottava vaan olisi, että taiteellista sekä käytännöllistä viisautta opittaisi. Kyllä sitte Herran siunaus runsaat tuotteet antaa.

Sanomia Tampereelta 19.3.1866