Teiliahteella, taru Mouhijärven teilikiveltä
Karkkuun johtavalla maantiellä kahdeksan kilometrin päässä kirkolta on ahde, jota kutsutaan Teiliahteeksi. Siitä muutamia kymmeniä metriä luoteiseen näytetään vieläkin suurehkoa kiveä, jonka juurella tarun mukaan muinoin rikollisia teilattiin. Tapauksia on useita, mutta eräs teilaus tällä paikalla järkytti kovin paikkakuntalaisten mieliä. Sanotaan, että siinä joutui viaton kärsimään kun oikea rikollinen ilmisaatiin liian myöhään. Kertomus käy seuraavaan tapaan.
Kesä oli sinä vuonna erittäin herttainen, vilja versoi ja maa antoi sadon, joka oli paras, mitä vuosikymmeniin oli saatu. Häjään ja Tupurlan kylissä oli sovittu, että tehdään yhteinen Turun matka heti, kun saadaan vilja korjuuseen. Lähdetään mies talosta ja kaksi parhaasta viemään viljaa Turkuun, jotta saadaan suolaa ym. talven varalle.
Eräänä maanantai- aamuna syyskuun loppupuolella oli kymmenkunta kuormaa matkalla silloiseen vanhaan Turkuun. Etummaisena kulki Tiaisen patruuna, toisena Nean nuori isäntä Mikael ja sen jälkeen kukin miten lähtiessä sovittiin. Tiaisen patruuni varotti matkalle lähtiessä, ettei seuraan saa yhtyä henkilöitä, jotka pilaavat hyvää mainetta ja ovat seuralle vahingoksi. Valinta oli siis lähtevien joukossa tapahtunut ja hyvää tapaa ja rehellisyyttä vakuutettiin. Muutaman virstan päässä katkesi akseli Nean Mikaelin rattaista. Tätä pidettiin merkkinä siitä, että Mikaelin on jäätävä pois seurasta. Se oli varmaakin onnettomuuden enne. Mutta Mikaeli ei tahtonut jäädä seurasta, vaan hankki uuden akselin rattaisiinsa ja niin edelleen matkaa jatkettiin. Menomatkalla ei tuon enempää huomattavaa sattunut. Kaupat tehtiin Turussa ja paluumatkalle lähdettiin ”koti mielessä ja ilolientä kielessä”. Muutamat olivat näet saaneet päähän menevää ja juttelivat kovasti kehuskellen kauppojaan. Alamaalaisia oli Turusta lähtiessä yhtynyt joukkoon huomattava parvi. Näillä oli jonkunlaista kaunaa mouhijärveläisiä ”pohjolaisia” vastaan. Mouhijärveläiset eivät tahtoneet ottaa pohjolaisen nimeä ja tästä he huomauttivat alamaalaisia kovaäänisesti ja varoituksella: ”Jos satakuntalaisia edelleen kutsutte väärällä nimellä, niin vastatkaa seurauksista!”. Kun eivät alamaalaiset varoituksesta välittäneet, syntyi tappelu. Tässä kahakassa käytettiin aseina aidanseipäitä, kiviä ja hevosruoskia. Tappelu sattui keskiyöllä pimeässä, niin ettei kunnolleen erotettu ystävää vihollisesta muutoin kuin huudoista ”pohjalainen ja alamaalainen”. Tiaisen patruuni ja Nean Mikael eivät ottaneet osaa kahakkaan, vaan seisoivat hevosineen maantiellä ja koettivat hillitä tappelijoita. Vihdoin meteli taukosi. Nyt aamun sarastaessa korjailtiin rikotuita valjaita ja paineltiin saatuja kuhmuja. Mutta paikalta lähdettäessä huomattiin maantiellä kuollut mies. Eräs maalaisista oli saanut iskun päähänsä ja tästä oli kuolema seurannut.
Nyt muuttui miesten mieli. Kuka oli tuon työn tehnyt? Tiaisen patruuna kielsi ketään lähtemästä paikalta ennen kuin viranomaiset saavat asiasta tiedon. Tutkinto pantiin heti toimeen ja tuloksena oli, että Nean Mikaelin kuormasta löydettiin kivi, joka oli veressä. Alamaalaisista moni todisti, että juuri tämä mies (Mikael) oli kiihkeämpiä tappelijoita ja että hän se löi miehen kuoliaaksi. Tiaisen patruuna vannoi ja vakuutti, ettei Mikael enempi kuin hänkään ottanut lainkaan osaa tappeluun. Mutta viranomainen, joka tutkintoa piti, ei ottanut patruunan todistusta huomioonsa, kun oli useita alamaalaisia, jotka todistivat, että Mikael riehui paraana joukossa ja kun kivikin löytyi Mikaelin kuormasta. Ei auttanut, Mikael vangittiin heti ja vietiin Turun linnaan. Nyt oli murhetta mouhijärveläisten joukossa. Tiaisen patruuni oli kaikista surullisin. Hän vaikeroi katkerasti: ”Voi minua, että minä tälle matkalle läksin. Että piti joutua tapauksen todistajaksi, jossa viaton mies vangitaan ja viedään surman suuhun. Mitä sanon minä Mikaelin isälle, äidille ja morsiamelle, jotka asiaa minulta kyselevät. Te miehet ryhtyessänne tappeluun noiden alamaalaisten kanssa, teitte minulle ja koko Mouhijärven kunnalle ikuisen häpeän”.
Tämä patruunin puhe ja Mikaelin vangitseminen vaikutti retkikuntaan kovin masentavasti. Vanhat miehet itkivät kuin lapset ja nuoremmat vannoivat, ettei heitä enää ikinä viinan viettelys saa tappeluun. Asiaa tutkittiin oikeudessa. Todistajina saivat käydä kaikki retkikunnan jäsenet. Patruuni etupäässä todisti ja vannoi Mikaelin viattomuutta. Alamaalaiset taas todistivat Mikaelin syylliseksi. Tuomio langetettiin: Mikael Nea on miehen taposta mestattava ja teilattava.
Päivä oli sateinen joulukuun alkupuolella. Luontokin näytti ottavan osaa surusaattoon, joka läksi Häijäänkylästä Teiliahteelle. Mikael, joka kulki seurakunnan pastorin rinnalla oli puettu pitkään valkeaan vaippaan. ”Minä menen viattomana kuolemaan. En ole tehnyt tuota rikosta. Syyttömyyteni tulee ilmi ennemmin tai myöhemmin. Olkaa hyvä pastori ja lohduttakaa iäkkäitä vanhempiani ja Elliä. Anteeksi annan syyttäjilleni ja sille oikealle rikolliselle, joka vielä saa ansaitun rangaistuksen”. Näin sanottuaan Mikael astui vakavin askelin paikalle, jossa hänen maallinen elämänsä päättyi.
Tilaisuuteen kerääntynyt väkijoukko seisoi vielä paikalla, kun Saikkalan ahteelle ilmestyy ratsastaja, joka heiluttaa valkoista liinaa. Vaahtoavalla hevosella saapuu paikalle lähetti, joka ilmoittaa, että teilaus on estettävä, sillä oikea rikollinen on tunnustanut syyllisyytensä. Mikael on viaton. Äänekäs parahdus kuului väkijoukosta ja Tiaisen patruuna huusi epätoivon vimmalla: ”Olenhan vannonut lukemattomat kerrat, että Mikael Nea on viaton. Voi ihmistä, joka tämän sai aikaan ja voi tuomiota, joka niin hätäisesti toimeen pantiin”.
Turun Lehti 17.2.1916
Nekan talon isäntänä toimi Mikael Neka 1710- 14. Ei vielä ole varmuutta oliko hän mestattu?
Historiassa löytyy tietoja, että 1714 on teilikivellä teilattu
joku, myös tarinoita syyttömänä teilatusta, joka oli armahdettu ja tieto ei ehtinyt ajoissa perille,
on useassa lähteessä.
